tiistai 16. elokuuta 2016

Asiakkaalta saamani palaute, kiitos!

Työpaikallani eräs työkaveri kertoi homekoirista ja niiden käytöstä. Pieni skeptisyys kyti mielessä keskustelun jälkeen. – “Noinkohan se toimisi? Toisaalta koiralla on kyllä tarkka hajuaisti, mutta pystyykö se oikeasti erottamaan noin hyvin hajuja?” En ajatellut asiaa sen enempää, sillä olihan ihan perinteiset kuntotarkastuksetkin olemassa. “Samoissa hinnoissakin taitaa pyöriä, mutta kuntotarkastus on virallinen”, ajattelin.
Tilanne muuttui oleellisesti kun ostimme asunnon. Kuntotarkastus tehtiin normaalin käytännön mukaan. Kaikki oli Ok. Kylpyhuone suositeltiin uusimaan muutaman vuoden sisään. Ei mikään ongelma, sillä se olikin jo suunnitelmissa. Paperit kuntoon ja haaveista totta!
Allekirjoitukset Ok ja kohti uutta asuntoa. Asunto tyhjillään. Ensimmäinen mikä löi vasten kasvoja oli “vanhan talon haju”. Ei voi olla totta! Käytiin useaan otteeseen ennen kauppaa eikä huomattu mitään. Edes vaatteisiin ei ollut tarttunut epäilyttävää hajua!
Soitto työkaverille: - Puhuit joskus niistä homekoirista. Nyt olisi tarve. Koirat saapuivatkin nopeasti. Koira haukkui koko asunnon ulkoseinät, paitsi kylpyhuoneen. Jokainen haukahdus tuotti itselle tuskaa. Merkkaukset varmistettiin vielä toisella koiralla. Myöhemmin tuli laboratoriosta vastaukset otetuista näytteistä: sädesientä yli raja-arvojen.
Alkoi stressaava aika. Sähköpostia, tapaamisia ja puheluita. Myyjä, isännöitsijä, taloyhtiön hallitus, kuntotarkastaja, korjauksista vastaava valvoja, urakoitsija ja lakimies. Koko ajan korjaus- ja korvausasiat pyöri mielessä. Erimielisyyksiä oli melkein joka asiasta ja aikataulut venyivät milloin mistäkin syystä.
Lopulta korjaukset tuli tehtyä kun oltiin jo muutettu pois paikkakunnalta. Elämäntilanne oli ehtinyt prosessin aikana oleellisesti muuttua. Asunto myytiin asumatta päivääkään siinä. Kyllä, kyllä. Olisi kannattanut käyttää homekoira kohteessa ensin. Ennen kuntotarkastuksia, joilla ei lopussa ollut mitään arvoa. Tappioilla olisi kustannettu monen monta homekoiran käyntiä eri kohteissa. Tämän jälkeen olemme käyttäneet koirien palveluja muutamaan otteeseen.
Voin omasta puolestani sanoa että olen ollut 100 % tyytyväinen. Koulutettu homekoira on lahjomaton. Usein sanotaan että ne haukkuvat joka tapauksessa joka asunnossa. Meistä homekoira haukkuu kun on aihetta.
Nimimerkillä: Tyytyväinen homekoirapalvelujen käyttäjä

Kiitos palautteesta! Olen työskennellyt homekoirayrittäjänä 10 vuotta. Viime aikoina homekoirien käyttö osto-myyntitilanteissa on lisääntynyt huomattavasti. Ennen oli melko tavallista tilanne, että asiakas on ostanut talon muutama kuukausi tai vuosi sitten. Oireilun ja / tai hajuhaitan vuoksi heräävät epäilykset, että kaikki ei ehkä olekaan kunnossa. Homekoiran ilmaistessa kohtia, alkavat jatkotutkimukset ja usein riidat eri osapuolten kesken. On myyjänkin etu, että talo tutkitaan huolellisesti ennen kaupan tekoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.