lauantai 10. joulukuuta 2016

Kahden viikon lomalta palattu! Olikin todellinen irtiotto arjesta, sillä olin kaksi viikkoa Etelä-Afrikassa – paljon lämpöä, valoa, luontoa, villieläimiä, hyvää ruokaa. Kävin myös Botswanassa valokuvaussafarilla kuvaamassa mm leopardeja, leijonia, hyeenakoiria, kirahveja, virtahepoja, elefantteja, virtahepoja ym. Se oli valtava elämys. Jotain muuta kuin koiria, mutta eläinrakkaalle upea kokemus. Safarilla pääsimme aivan lähelle villieläimiä. Otin siellä valtavasti valokuvia, onhan valokuvaus yksi rakkaimpia harrastuksiani. Kuvien eläimet elävät villeinä ja vapaana luonnonsuojelualueella. Eläimiä ei millään tavoin houkutella kuvattavaksi eikä niiden elämään puututa lainkaan. Eläimet eivät välittäneet safariautosta ollenkaan, se ei herättänyt kiinnostusta, ei pelkoa eikä aggressiivisuutta. Eläinten lähelle pääsi aiheuttamatta stressiä. Oli mahtava elämys päästä kurkkaamaan villieläinten elämää niiden luonnollisessa elinympäristössä häiritsemättä niitä, ikään kuin olisi katsellut Avara luonto-sarjaa. Silti oli mukava palata kotiin. Koiriakin ehti jo tulla ikävä. Koirillekin tekee loma hyvää, etenkin kun koirilla oli loistavat hoitajat. Ensimmäinen treeni onkin jo tehty koirien kanssa ja hyvin oli työasiat koirilla muistissa. Ensi viikolla sitten riennämmekin hyvillä mielin töihin!

Elefantin poikanen

Kudu

Leopardi

Virtahepo

Kirahvi

Leijona